Koripallo EM 2017 lohkot
Koripallon EM-kisat eli EuroBasket 2017 on jaettu isännöitäväksi neljän eri maan kesken. Samanlaista ratkaisua kansainvälinen koripalloliitto FIBA sovelsi edellisiin kisoihin eli EuroBasket 2015 -turnaukseen. Tuolloin kisat jaettiin Kroatian, Saksan, Latvian ja Ranskan kesken, ja edellä mainituista viimeinen toimi isäntänä pudotuspelivaiheelle. Tänä vuonna Suomi on yksi isäntämaista, joten Susijengi on automaattisesti mukana. Muut isäntämaat ovat Romania, Israel ja Turkki, joista viimeksi mainittu hoitaa tällä kertaa playoff-vaiheen.
Koripallon EM-kisojen lohkojako suoritettiin jo viime vuoden marraskuussa Istanbulissa, joten tiedämme jo, mitkä maat kohtaavat toisensa neljässä alkulohkossa. Lohkoisännät saivat vielä itse valita kisoihin selvinneistä maista omaan lohkoonsa tulevan niin kutsutun kumppanimaan. Suomen Koripalloliiton valinta kohdistui Islantiin. Muut kumppanimaiden parit ovat Israel ja Liettua, Romania ja Unkari sekä Turkki ja Venäjä. Siirrytäänpä seuraavaksi katsomaan tarkemmin, miltä EuroBasket 2017 -lohkot näyttävät ja arvioimaan hieman niissä pelaavien joukkueiden vahvuuksia ja heikkouksia.
Koripallo EM 2017 lohko A
Lohko A käydään siis Suomessa. Isäntäkaupunkina toimii Helsinki, ja ottelut käydään jääkiekko-otteluiden ja monien suurtapahtumien myötä tutuksi tulleella Hartwall Arenalla. A-lohkon otteluohjelma seuraavassa. Kaikki sivulla esitettävät ajat ovat sekä Suomen että alkulohkon paikkakunnankin aikaa, sillä niin Suomi, Romania, Israel kuin Turkkikin sijaitsevat samalla aikavyöhykkeellä. Lue lisää Suomen em koripallo otteluista täältä
- elokuuta
Klo 13.45 Slovenia – Puola
Klo 16.30 Islanti – Kreikka
Klo 20.00 Ranska – Suomi - syyskuuta
Klo 13.45 Puola – Islanti
Klo 16.30 Kreikka – Ranska
Klo 20.00 Suomi – Slovenia - syyskuuta
Klo 13.45 Ranska – Islanti
Klo 16.30 Slovenia – Kreikka
Klo 20.00 Suomi – Puola - syyskuuta
Klo 13.45 Islanti – Slovenia
Klo 16.30 Puola – Ranska
Klo 20.00 Kreikka – Suomi - syyskuuta
Klo 14.45 Slovenia – Ranska
Klo 17.30 Kreikka – Puola
Klo 20.45 Suomi – Islanti
Edullisimmillaan otteluita pääsee paikan päällä katsomaan 27,50 eurolla. Tuohon hintaan pääsee katsomaan päivän kaksi muuta kuin isäntämaa Suomen ottelua. Suomen otteluihin edullisimmat liput kustantavat 37,50 euroa. Myynnissä on myös ottelupäivän kaikki kolme ottelua käsittäviä lippupaketteja.
Suomi
Isäntämaa Suomi on mukana jo neljännen kerran peräkkäin koripallon EM-kisoissa. EuroBasket 2017 -turnaukseen Susijengi tosin selvisi isäntämaan ominaisuudessa. Suomi tulee valmistautumaan kotikisoihin muun muassa pelaamalla elokuussa kolme harjoitusottelua Sardinian saarella Italian isännöimässä turnauksessa. Italian lisäksi Susijengi kohtaa turnauksessa Nigerian ja Turkin. Kenraaliharjoituksena Suomi pelaa Hartwall Arenalla 25. elokuuta Venäjää vastaan.
Edellinen maajoukkueen ottelu pelattiin elokuussa 2016, jolloin Suomi kaatoi Espoossa Ruotsin niukasti 69-67. Venäjälle Suomi hävisi kahdesti viime vuonna. Saksaa vastaan pelattiin niin ikään kahdesti, voitot menivät tasan 1-1. Puolan ja Belgian Susijengi kukisti viime vuonna kertaalleen. Pelaajista kotiyleisön suurimmat odotukset kohdistuvat varmastikin Lauri Markkaseen, joka on tehnyt hienoa jälkeä Arizonassa yliopistokoripallon parissa.
Monet miettivätkin, pääseekö Suomi sitten jatkoon? Yleinen mielipide on, että Puola ja Islanti jäävät taakse. Maamme vahvuus on tasokas joukkuepeli, jota tietysti äänekäs kotiyleisö omalta osaltaan ryydittää.
Ranska
Viime EM-kisojen pronssimitalisti ja vuoden 2013 mestari on yksi isoista suosikeista tänäkin vuonna. Utah Jazzissa NBA:ssa pelaava Rudy Gobert ei tule ranskalaisten harmiksi näissä kisoissa pelaamaan – pitkä kausi ja polvivamma ovat päätöksen taustalla. Les Bleustulee kuitenkin esittelemään paljon muita lahjakkaita pelaajia suomalaiselle koripalloyleisölle, kuten Boris Diawin ja Joffrey Lauvergnen. Vahva mitali- ja mestarisuosikki.
Kreikka
Kreikka on toinen A-lohkon ennakolta todella kovaksi arvioitava maa. Viime kisoissa sijoitus oli lopulta viides, kun taas edellisestä mestaruudesta on kulunut 12 vuotta. Koripallon Mestarien liigan voittanut Georgios Bogris voidaan nostaa esiin helleenitiimistä, samaten Yhdysvalloissa syntynyt Kostas Koufos. Kokemusta tuo 33-vuotias sentteri Giannis Bourousis, joka debytoi maajoukkueessa juuri mestaruusvuonna 2005 Serbiassa. Kaiken mennessä nappiin Kreikalla on mahdollisuus korjata jopa koko potti, vaikkei maajoukkue ehkä enää ihan olekaan takavuosien tasoa.
Slovenia
Ennakkoarvioissa pienen alppimaan voisi nähdä menevän kahden jätin vanavedessä jatkopeleihin. Sloveenit voittivat karsintalohkonsa ja jättivät Ukrainan toiselle sijalle. EuroBasket 2015 -kisoissa joukkue jäi 12. sijalle. Paras sijoitus EM-kisoista on vuodelta 2009 Puolasta, tuolloin Slovenia hävisi pronssiottelun Kreikalle. Miami Heat -tähti Goran Dragic ja nuori lupaus Luka Doncic ovat ennalta joukkueen mielenkiintoisimmat pelaajat.
Puola
Suomen tavoin Puola selvisi viime kisoissa pudotuspeleihin, mutta siellä seinä nousi heti ensimmäisellä kierroksella vastaan. Tämä lienee se, mitä oletusarvoisesti joukkueelta voi tälläkin kertaa odottaa. Puolalaisen koripallon kulta-ajasta on tovi, ja NBA:ssa uraansa jatkava legendaarinen Marcin Gortat on lopettanut maajoukkueuransa. Puolaa voi pitää yhtenä Suomen päävastustajista jatkopelipaikoista kamppailtaessa.
Islanti
Islannin kyky tuottaa menestyksekkäitä maajoukkueita tunnetaan hyvin erityisesti jalkapallon ja käsipallon ansiosta. Koripallo kamppailee saarivaltiossa näiden kahden lajin varjossa, mutta siitä huolimatta karsintalohkon toinen sija vei maan koripallomaajoukkueen jo toisen kerran EuroBasket-turnaukseen. Viime vuoden ensimmäinen kerta ei tosin aivan putkeen mennyt, sillä saaliina oli koko turnauksen viimeinen eli 24. sija. Vaikeaa tulee olemaan tälläkin kertaa jatkopeleihin selviämisen kanssa.
Koripallo EM 2017 lohko B
B-lohko pelataan Israelin Tel Avivissa 11000-paikkaisella Menora Mivtachim Arenalla, joka Israelin maajoukkueen ohella toimii myös Maccabi Tel Avivin kotikenttänä. Tällainen on B-lohkon otteluohjelma:
- elokuuta
Klo 15.45 Saksa – Ukraina
Klo 18.30 Liettua – Georgia
Klo 21.30 Italia – Israel - syyskuuta
Klo 15.45 Georgia – Saksa
Klo 18.30 Ukraina – Italia
Klo 21.30 Israel – Liettua - syyskuuta
Klo 15.45 Georgia – Ukraina
Klo 18.30 Liettua – Italia
Klo 21.30 Saksa – Israel - syyskuuta
Klo 15.45 Ukraina – Liettua
Klo 18.30 Italia – Saksa
Klo 21.30 Israel – Georgia - syyskuuta
Klo 14.45 Saksa – Liettua
Klo 17.30 Georgia – Italia
Klo 20.45 Israel – Ukraina
Monikaan suomalainen tuskin varta vasten matkaa muille alkulohkojen paikkakunnille, mutta vertailun vuoksi kerrottakoon niidenkin lippuhinnoista jotakin. Tel Avivin päässä EuroBasket-liput kustantavat halvimmillaan 185 Israelin sekeliä eli noin 46 euroa. Kyse on kuitenkin päivälipusta, sillä yksittäisiä ottelulippuja ei B-lohkoon myydä, vain päivä- tai joukkuelippuja.
Israel
B-lohkon isäntämaalle on kyseessä jo 29. kerta EM-turnauksessa, mutta se kaikkein kirkkain mitali antaa vielä odottaa itseään. Tänäkään vuonna Israel tuskin monien kirjoissa on suosikki, mutta alkulohkosta jatkoonpääsy on varmasti varsin realistinen tavoite. NBA:n Minnesota Timberwolvesin riveissä pelaava maajoukkueen kapteeni Omri Casspi on varmasti joukkueen tutuin nimi koripalloihmisille.
Liettua
Vuoden 2015 EuroBasketissa Liettua ylsi finaaliin, jossa edessä oli tappio Espanjalle. Kyseessä on todellinen koripallomaa, jolta voi realistisesti odottaa pääsyä mitalipeleihin tänäkin vuonna – maailmanlistan vitoselta niiden ulkopuolelle jääminen olisi miltei isompi yllätys kuin niihin pääsy. Rion olympialaiset olivat Liettualle iso pettymys, mutta nyt on lupa odottaa parempaa uuden valmentajan, Jonas Kazlauskasin johdolla.
Italia
Italia ei enää ole aivan niin iso eurooppalainen koripallomahti kuin aikanaan, mutta ehdottomasti kyseessä on yllätysvalmis nippu, jonka pitäisi päästä vaivatta jatkoon B-lohkosta. Siltä voi odottaa jopa puolivälieräpaikkaa, mutta mitalikin voi olla mahdollisuuksien rajoissa kaiken mennessä aivan nappiin. Italia ja Suomi kohtaavat vielä elokuussa Cagliarissa pelattavassa harjoitusturnauksessa ennen EuroBasketia. Denver Nuggets -tähti Danilo Gallinari kannattaa lisätä seurattavien pelaajien listalle.
Saksa
Saksan materiaali on melko lailla samaa tasoa kuin Italiankin, joskin teutoonit jäävät hieman jälkeen Italiasta. Karsintalohkon voittajana kisoihin selvinneen Saksan jatkopaikkaan voi silti uskoa, vaikka maa ei viime EM-kisoissa kyennytkään voittamaan kuin Islannin ja jäi tuolloin alkulohkoonsa. Atlanta Hawksin 23-vuotias Dennis Schröder on hyvä laittaa seurantaan.
Ukraina
Ukrainalle jatkoonpääsy B-lohkosta olisi sille hyvä suoritus, sen verta kovalta kärkinelikko vaikuttaa. Ukrainalla on kaksi NBA-pelaajaa, Alex Len ja Joel Bolomboy, mutta kummankaan osallistumisesta ei ole vielä varmuutta. Joka tapauksessa kyse olisi maajoukkuedebyytistä kummallekin. Monacossa pelaavan Sergei Gladyrin osallistuminen on niin ikään epävarmaa.
Georgia
Georgian osaksi näyttäisi tässä lohkossa muodostuvan jumbosija – sen välttäminen olisi yllätys, jatkopeleihin meno olisi vieläkin isompi yllätys. Mistään heittopussista ei kuitenkaan ole kyse, laittoihan Georgia kaksi vuotta sitten neljännesvälierissä Liettuankin ahtaalle. Suunta on kuitenkin pikemminkin alas kuin ylös.
Koripallo EM 2017 lohko C
C-lohkon ottelut pelataan Romaniassa Clujn kaupungissa, joka on ehkä parhaiten tunnettu Mestarien liigan lohkovaiheessakin nähdystä jalkapalloseurastaan ja IT-sektoristaan. Nyt kuitenkin kaupungin 10000-paikkainen Sala Polivalentă -halli toimii koripallon EM-kisojen näyttämönä. C-lohkon otteluohjelma on seuraava:
- syyskuuta
Klo 15.00 Unkari – Kroatia
Klo 17.45 Espanja – Montenegro
Klo 20.30 Romania – Tshekki - syyskuuta
Klo 15.00 Montenegro – Unkari
Klo 17.45 Tshekki – Espanja
Klo 20.30 Kroatia – Romania - syyskuuta
Klo 15.00 Unkari – Tshekki
Klo 17.45 Montenegro – Kroatia
Klo 20.30 Espanja – Romania - syyskuuta
Klo 15.00 Tshekki – Montenegro
Klo 17.45 Kroatia – Espanja
Klo 20.30 Romania – Unkari - syyskuuta
Klo 14.30 Tshekki – Kroatia
Klo 17.15 Unkari – Espanja
Klo 20.45 Montenegro – Romania
Clujissa myydään myös ottelukohtaisia lippuja – mikäli isäntä Romania ei pelaa, ei EM-koriksen katsomisesta paikan päällä paljoa köyhdy. Halvin ottelulippu on nimittäin 25 Romanian leun eli hieman päälle 5 euron arvoinen. Romanian peleihin halvimmat liput ovat tuplasti. On toki hyvä muistaa paikallisten palkkojenkin olevan hieman pienempiä.
Romania
Lohkoisännistä Romania on etukäteisarvioissa varmastikin heikoin, ja jo sen eteneminen alkulohkostaan jatkoon olisi pieni yllätys. Romania ei ole pelannut EM-kisoissa sitten vuoden 1987, ja sen paras EM-sijoitus kautta aikojen on vuoden 1957 kisojen viides tila. Kaikki pelaajat pelaavat kotimaan pääsarjassa, ja kyseessä on melko iäkäs joukkue. Siltikin Tshekki ja Unkari pelaavat samassa lohkossa, ja Romania voi hyvin kukistaa kummatkin kotiyleisön tuella.
Espanja
Hallitseva Euroopan-mestari, Rion kisojen pronssimitalisti, FIBA:n maailmanrankingin kakkonen heti Yhdysvaltojen jälkeen – Espanja on varmasti se kaikkein isoin suosikki voittamaan mestaruuden näissäkin kisoissa, joskaan ei aivan ylivoimainen. Barcelonan paidassa pelaava Victor Claver missaa valitettavasti turnauksen polvileikkauksen takia, mutta materiaalissa riittää kyllä leveyttä, ja italialaisvalmentaja Sergio Scariololla on valinnanvaraa.
Kroatia
Kroatia on lohkon kakkossuosikki. Viime EM-kisoissa meno tyssäsi hieman yllättäen jo pudotuspelien avauskierrokselle Tshekkiä vastaan, mutta voitonnälkää riittää Balkanin maalla varmasti. Mitalipelit ovat ehdottomasti realistinen tavoite hyvin sujuneiden Rion kisojen jälkeen, kun joukkue nappasi tuolloin 5. sijan. Bojan Bogdanovic ja Dario Saric ovat kroaattien isoimmat tähdet.
Montenegro
Heikossa alkulohkossa Montenegron ei pitäisi olla pulassa jatkoonpääsyn kanssa. Maa ei selvinnyt vuoden 2015 kisoihin, mutta silti kyseessä ovat jo kolmannet EM-kisat nuorelle ja pienelle valtiolle. Romania, Unkari ja Tshekki kaikki kaatuvat, mikäli Montenegro yltää omalle tasolleen. Vain 180-senttinen Derek Needham on mielenkiintoinen pelaaja seurattavaksi.
Tshekki
FIBA-rankingin sijalta 42 ponnistava Tshekki ylsi kaksi vuotta sitten EM-kisahistoriansa parhaaseen saavutukseen raivaamalla tiensä aina puolivälieriin saakka. Se on suosikki etenemään jatkoon ennen Romaniaa ja Unkaria, jos sitten isäntämaa ei yllä aivan hurmokselliseen tilaan kotiyleisön edessä. Seurattava pelaaja: Washington Wizardsin pelintekijä Tomás Satoránský.
Unkari
Karsintalohkonsa puhtaalla pelillä voittanut Unkari on palannut kisoihin 18 vuoden tauon jälkeen, ja maan koripallo onkin pienessä nosteessa. Se kisaa tiukasti Romanian ja Tshekin kanssa pitkälti kotimaan sarjoissa pelaavien miesten voimin. Baskioniassa pelaava sentteri Ádám Hanga kannattaa ottaa seurantaan, mikäli Unkarin pelejä katsoo.
Koripallo EM 2017 lohko D
D-lohko pelataan Turkin Istanbulissa, aivan kuten tämän vuoden EuroBasketin pudotuspelitkin. Alkulohkon ottelut käydään Fenerbahçen kotikentällä, 13000-paikkaisella Ülker Sports Arenalla. Kaikki kunnia toki Susijengin faneille, mutta täällä meteli ja tunnelma tulee olemaan varmastikin kotijoukkueen pelatessa alkulohkojen kovin – sen verta fanaattista turkkilainen koripalloyleisö on. Otteluohjelma D-lohkossa näyttää tältä:
- syyskuuta
Klo 14.15 Belgia – Iso-Britannia
Klo 17.00 Serbia – Latvia
Klo 21.00 Turkki – Venäjä - syyskuuta
Klo 14.15 Latvia – Belgia
Klo 17.00 Venäjä – Serbia
Klo 21.00 Iso-Britannia – Turkki - syyskuuta
Klo 14.15 Latvia – Iso-Britannia
Klo 17.00 Belgia – Venäjä
Klo 21.00 Serbia – Turkki - syyskuuta
Klo 14.15 Venäjä – Latvia
Klo 17.00 Iso-Britannia – Serbia
Klo 21.00 Turkki – Belgia - syyskuuta
Klo 14.30 Venäjä – Iso-Britannia
Klo 17.15 Belgia – Serbia
Klo 20.45 Latvia – Turkki
Istanbulin alkulohkon ottelut myydään samaan tapaan kuin Helsingissä, joten isäntämaan liput ovat jaossa erikseen, kahden muun ottelun lippupaketit erikseen. Kummassakin lipputyypissä edullisimmat pääsyliput ovat 41 Turkin liiran hintaisia – eli noin 10 euroa.
Turkki
Kovatasoisen lohkon suosikkina voi varmasti pitää Serbiaa, mutta isäntä Turkki kamppailee monien mielestä Latvian kanssa lohkon kakkospaikasta. Edellisissä EM-kisoissa Ranska pudotti turkkilaiset jatkosta pudotuspelien 1. kierroksella varsin selkeästi, mutta kotikisoissa on näytön paikka. Atlanta Hawksin riveissä pelaava Ersan Ilyasova on yksi joukkueen tähdistä, ja Turkin voidaan uskoa yltävän hyvinkin jopa mitaleille, mikäli paineet eivät kasva liian isoiksi.
Serbia
Yhdeksi todennäköiseksi finaalipariksi veikataan kaksikkoa Serbia – Espanja. D-lohkon voittajasuosikki Serbia nappasi Riosta hopeaa ja on vahva suosikki ottamaan myös ensimmäisen Euroopan-mestaruutensa 16 vuoteen. Detroit Pistonsin Boban Marjanovic on tekemässä paluuta maajoukkueeseen usean vuoden tauon jälkeen. Kliseisesti todettuna Serbian suurin vihollinen on joukkue itse. Jos joukkue löytää oikean hengen, edes Espanja ei välttämättä kykene pysäyttämään sitä. Yksi mestarisuosikeista.
Latvia
Tuskinpa Latviallakaan tulee olemaan merkittäviä vaikeuksia tiensä raivaamisessa jatkopeleihin tästä lohkosta. Koripallohullussa Baltian maassa EuroBasket-turnaus on iso juttu, ja koripallossa Latvia on ehdottomasti niin sanotusti oikeaa kokoaan isompi. Tie puolivälieriin on auki, mutta siitä eteenpäin vaaditaan aivan nappisuorituksia muiltakin kuin New York Knicks -tähti Kristaps Porzingisilta, jonka Latvia onnekseen saa näihin kisoihin käyttöönsä.
Venäjä
Lohkon kärkikolmikko on selkeästi Venäjää edellä, mutta toisaalta itänaapurillamme tuskin on suurempia ongelmia Iso-Britannian tai Belgian kanssa. Suurin osa pelaajista tienaa leipänsä Venäjän hyvätasoisessa pääsarjassa, eikä viime EM-kisojen suorituksen ylittämisen pitäisi olla ongelma. Ranskassa pelatussa lohkossahan Suomi meni jatkoon neljäntenä, kun taas Venäjän jäi ulos puolivälieristä.
Belgia
Belgialle jatkoon meno tästä lohkosta olisi iso menestys ja vaatisi nappisuoritusta. Ei mahdotonta, mutta ei erityisen todennäköistäkään. Viime EM-kisojen neljännesvälieräpaikan uusiminen on toki kaunis haave heikohkon karsintalohkon voittaneelle maalle. Tuskin silti lohkojumbokaan, sen verta tasokas useita Espanjan liigassa pelaavia kattava nippu on.
Iso-Britannia
Karsintalohkon kakkosten vertailujen kautta kisoihin päässyt brittijoukkue tullee olemaan Istanbulin lohkon pisteautomaatti, niin ikävää kuin se onkin. Koripallo on lajina Iso-Britanniassa lapsipuolen asemassa – jalkapallo, rugby, kriketti ja yleisurheilu vievät esimerkiksi lajilta huomiota ja näin ollen rahoja. Tämä näkyy myös maajoukkueen menestyksessä tai sen puutteessa. Se on todennäköisesti lohkojumbo, jolla ei ole asiaa jatkoon.